Käsitys siitä, että kaikella elollisella on sielu, on perustana saamelaisten alkuperäiselle uskonnollisuudelle ja maailmakuvalle. Maailma jakautuu tämän- ja tuonpuoleiseen, ja myös ihmisellä on ruumissielu ja vapaa sielu. Henget ja jumalat ovat jatkuvasti läsnä maailmankaikkeuden eri kerroksissa ja niiden tahto näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Ihmisen ja eläimen välillä ei ole suurta eroa. Máttaráhkka ja Sáráhkka – muun muassa elämän jatkumista ja ylläpitoa kaitsevat naisjumalat – ovat kummankin äitihahmoja ja suojelijoita. Sekä ihmisellä että eläimellä on paitsi maallinen myös ylimaallinen tausta. Saamelainen mielenmaisema pohjaa ajatukseen ihmisen ja luonnon keskinäisestä riippuvuudesta sekä elämän ja kosmoksen syklisestä kulusta. (Ks. esim. Helander 2000; Lehtola 1997, 28–29; Bäckman 1982. )
Your new post is loading...
