Irtolainen, joutolainen tai loinen oli lainkin tuntema henkilö, jota ei olisi lainkaan saanut olla. Näitä kuitenkin aika ajoin ilmestyi ja heidät pakotettiin lain voimalla työhön. 1723/1739 palkollissääntö edellytti, että jokainen, joka ei ollut maanomistaja tai hänen perheensä jäsen, oli pestauduttava vuosipalkolliseksi, sotilaaksi tai muuhun tuottavaan työhön. Vaivaishoito järjestettiin ruotukierrolla, johon tuli parannusta oikeastaan vasta kunnallishallinnon myötä (1860-luvulla).
Muonamies eli moonamies eli muonarenki oli vähimmillä mahdollisilla omilla varusteilla elävä laillinen henkilö. Muonamies oli talon töissä, asusti jossakin talon pirtinnurkassa ja sai palkkansa elintarvikkeina. Muonamies oli ikään kuin taloon kuuluvaa kalustoa ja oli sidoksissa taloon. Joskus muonamiehille osoitettiin talon pihapiiristä tai ehkä kauempaakin pirtti tai pirtinpaikka. Muona- eli jyvärengin asema oli melko taattu. Etenkin Laukon kartanon muonamiehet saivat arvostusta.
Mäkitupa tai tölli tai töröpirtti oli yleensä vuokramaalla mutta aiemmin myös yhteismaalla ja myöhemmin omalla maalla sijaitseva pieni mökki, jossa aluksi oli vain yksi huone, liisteporstua ja ulkouuni. Savupirttien aika oli ohi jo 1800-luvun alussa. Myöhemmin pienen pirtin jatkeeksi tehtiin keittiö eli pakari eli kyökki. Pirtin lisäksi mäkituvissa ei yleensä ollut muita rakennuksia. Oli melko yleistä, että pieni pirtti oli suuren perheen koti. Vaikka mäkitupalainen oli pääsääntöisesti muualla töissä, itse mäkitupa ei torpan tavoin välttämättä ollut sidoksissa mihinkään taloon. Jos kuitenkin mökki sijaitsi jonkun talon maalla, vuokra maksettiin työllä. Oli myös mahdollista, että mäkitupalainen maksoi vuokransa muutoin kuin töillä taloon. Kun määritys on näin laaja, mäkitupalaisiksi voitaisiin määrittää suurin osa tilattomista työläisistä ja käsityöläisistä; kaikkien tehtävänä oli tehdä ammattitaitoista työtä omin käsin.
Torpparit olivat astetta itsenäisempiä. Heillä oli joko kartanon tai maatilan maalle rakennettu asuinrakennus sekä vaihteleva määrä maata. Myös rakennus oli viime kädessä kantatilan omaisuutta. Torpassa oli yleensä myös useita muita rakennuksia. Pienimpien torppien maa-ala oli vain joitakin hehtaareja ja suurimpien yli 20 hehtaaria. Vuoden 1918 lain mukaan alle 2 hehtaarin asumus on mäkitupa, käytännössä raja oli usein alempi. Kansankielessä toisinaan kaikkia vuokramaalla olleita asumuksia nimitettiin torpiksi, vaikka niillä oli vain mitätön viljelysalue. Laukon lakkojen jälkeen monta torpparia aleni mäkitupalaisiksi. Toisaalta hyvin suuri osa torppareista oli aikoinaan ollut mäkitupalaisia, muonamiehiä tai itsellisiä.
Your new post is loading...
